Elämänluukku Ylläs

Lapin Ylläksellä toimiva Elämänluukku-niminen ravintola oli alkujaan Kemi-Yhtiön omistama ns. savottakämppä, joka toimi 1960-luvun lopulle asti metsätyömiesten majapaikkana ja metsätyön keskuksena. ”Kämppä” on tosin hieman harhaanjohtava nimitys, ja paremmin voisi paikkaa kutsua vaikkapa huvilaksi tai kartanoksi. Nykyään Elämänluukku on kuitenkin kuuluisa nähtävyys, joka toimii mm. kahvilana, pitopaikkana ja retkikeskuksena.Jykevistä hirsistä rakennettu Elämänluukku sijaitsee Ylläksen jylhien erämaiden keskellä, ja paikkaa voi oikein mainiosti kutsua rauhan tyyssijaksi. Tarjolla on useita erilaisia palveluja, kuten esim. perinteitä kunnioittava Savottakahvila, josta löytyy paljon lähellä tuotettuja ja leivottuja leipiä sekä muuta ruokaa ja juotavaa. Savottakahvila noudattaa myös Reilun kaupan periaatteita. Kahvilan lisäksi Elämänluukku tarjoaa vierailijoille myös retkeilypalveluja ja kulttuuritietoutta erilaisten upeiden kuvaesitysten muodossa. Sydäntalvella puolestaan järjestetään ”Jätkät kuutamolla” -niminen hiihtotapahtuma.Elämänluukku osallistuu myös Ylläs Twilight -tapahtumaan omalla Revontulikahvilallaan. Kyseessä on 1.10. – 13.2. (eli melko tarkkaan kaamoksen ajan) ajanjakso, jolloin Ylläksellä sammutetaan katuvalot klo 22 – 06 väliseksi ajaksi. Tämä mahdollistaa tähtitaivaan ja revontulten seuraamisen ilman häiritseviä keinotekoisia valoja eli ns. valosaastetta.Länsi-Lapin Kolarissa sijaitseva Ylläs-tunturi on yksi monista upeista ja eksoottisista Suomen Lapin kohteista, ja tällä seudulla onkin paljon annettavaa niin ulkomaalaisille kuin suomalaisillekin turisteille vuodenajasta riippumatta. Ylläs lienee useimmille tuttu nimenomaan laskettelupaikkana. Jos suuntaat joskus Länsi-Lappiin, esimerkiksi Kilpisjärven matkallasi, niin kannattaa pysähtyä Ylläksellä ja käydä historiallisessa Elämänluukun Savottakahvilassa.

Daniella Nienow