Figaro restaurant & winebistro

Figaro on Jyväskylässä sijaitseva ravintola, jonka yhteydessä toimii viininmaistelubaari eli ns. viinibistro. Figaro on ehtinyt saada jo varsin paljon mainetta ja tunnustusta, sillä esimerkiksi Viini-lehti valitsi sen vuoden viiniravintolaksi peräti kahdesti: vuosina 2012 ja 2014. Figaro on siis varmasti tutustumisen arvoinen paikka, niin viinin kuin hyvä ruoankin ystäville. Ravintolan yhteydessä toimii myös mannermainen viinibistro, jossa voi tutustua erilaisiin viineihin ja nauttia herkullisista tapaksista.Figaro on imagoltaan tyylikäs ja klassisen, mutta samalla moderni ravintola, jonka pääruokalistalta löytyy niin perinteisempiä valintoja kuin myös erikoisuuksia, joista voisi mainita ainakin karhuragout’n ja grillatut saksanhirvenkyljykset. Jälkiruokalista ei ole erityisen pitkä, mutta sitäkin mielenkiintoisempi: listalta löytyy talon omia jäätelöitä, viski-banaanicola, ja esimerkiksi juustolajitelma hillon kera. Ja luonnollisesti Figarosta löytyy jokaista ateriaa upeasti täydentävä viini. Figaro on myös lounasravintola, ja tarjolla on päivittäin useita erilaisia vaihtoehtoja, joihin kuuluu aina kasvis- ja kala-ateria. Figaron päivittäiset lounaat löytyvät myös Lounasinfo.fi -palvelusta.Vaikka Figaro profiloituukin hieman korkeamman tason viiniravintolaksi, löytyy talosta myös perinteisempiä annoksia, ja oma lista perheen pienimmille. Figarolla on muuten varsin tyylikkäät ja hienosti suunnitellut web-sivut, jotka kannattaa käydä katsomassa osoitteessa www.figaro-restaurant.com. Luonnollisesti ravintola löytyy myös Facebookista. Mikäli kiinnostuit tästä ravintolasta ja liikut Jyväskylässä, kannattaa Figarossa ilman muuta käydä.

Daniella Nienow